Feb 21, 2011

I just want to be perfect.

Tänään tapahtui jotakin sellaista, mitä on tapahtunut viimeksi vuonna 2000. Lempileffojeni kärkisijoille nousi leffa kertaheitolla: Black Swan (2010). Vuonna 2000 tuo leffa oli Requiem for a Dream ja se on yhä vaikuttavin elokuva, mitä olen ikinä nähnyt. Saman ohjaajan, Darren Aronofskyn, viiden Oscarin ehdokas, Black Swan meni tiukasti sen kylkeen kiinni. Ehdin jo kirota, etten näe Black Swania ennen Oscareita, koska sen Suomen ensi-ilta on vasta 4.3. Onneksi Finnkino järjesti ennakkonäytöksen ja pääsin kuin pääsinkin katsomaan sen ajoissa (niskat jumissa lähes eturivistä).

En halua spoilata tästä leffasta mitään, joten tässä hyvin pintapuolisesti juonesta. Black Swan kertoo nuoresta balettitanssijasta Ninasta, joka saa unelmiensa roolin Joutsenlammesta. Täydellisyyttä tavoitteva Nina yrittää kaikkensa, mutta tämän opettaja ei päästä helpolla ja vaatii Ninan olevan moniulotteisempi. Kyseessä on kaksoisrooli, joka vaatii sekä valkoisen että mustan joutsenen lähestymistavan, eikä Nina löydä sisäistä mustaa joutsentaan ja paineet saavat Ninan todellisuudentajun heikentymään. Lisäksi tuntuu siltä, että hänen äitinsä ja uusi tanssijatyttö vain hankaloittavat tarkoituksella hänen roolisuoritusta.


Kuten alkukappaleesta voi ehkä päätellä, rakastin tätä elokuvaa. En keksi Black Swanista kerrassaan mitään huonoa sanottavaa, enkä löydä tarpeeksi hehkuttavia sanoja. Ensinnäkin Natalie Portman pääroolissaan oli yhtä mahtava kuin odottaa saattaa, pakko sen on siitä vielä Oscarikin saada. Portmanin herkkyys sopii rooliin mainiosti, mutta Portmanin taidot ylettyy kuitenkin niin moniin muihinkin ulottuvuuksiin leffan edetessä. Aronofskyn tyylikäs ohjaus toimii tässäkin ja Clint Mansellin musiikit toi taas oman ahdistavuuslisän leffaan. Black Swanissa yhdistyy hienoja elementtejä, on herkkyyttä ja koskettavuutta, kauhua, jännitystä, ahdistavuutta. Black Swan saa katsojankin vainoharhaisesti epäilemään kaikkea ja tuntemaan Ninan kanssa samoja tunteita pitkin elokuvaa.


Perusteluni sille, että Requiem for a Dream on hienoin leffa ikinä, on se, että se saa katsojan tuntemaan niin voimakkaita tunteita. Ahdistavuus on jo lähes fyysistä kipua ja jos sellaisen saa pelkkä elokuva aikaan, on teos onnistunut. Myös Black Swan onnistuu siinä ja onkin ihan henkeäsalpaavan hieno. Kehossa meni koko leffan ajan kylmiä väreitä, erityisesti loppuhetkillä. Leffan loputtua oloni oli hirveä. Rinnasta puristi, ahdisti ja olin aika sanaton. Black Swan on upea kokemus ja ansaitsi kertaheitolla paikkansa kaikkien aikojen lempileffojeni kakkossijalla.



Kuvat: netkushi.com

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...