16. Luulin lapsena, että elokuvan Kulti, kutistin kakarat (1989) päähenkilön nimi oli Kulti Kutisti. Ja sitten sillä oli ne kakarat. Tässä luulossa olin siis vielä elokuvan nähtyänikin.
17. Luulin myös, että näyttelijä Geena Davisin sukunimi oli Gaala, koska jossain mainostettiin ohjelmaa Renny & Geena Gaala. Geena Gaalasta saan kuulla kettuilua vieläkin.
18. Olin lapsena joka kerta pettynyt kun Kaunotar ja Hirviö (1991) -animaation hirviö muuttui ihmiseksi. Samoin kun Casperin (1995) Casper-kummitus muuttui ihmiseksi.
19. Katseltiin teininä kaverin kanssa leffateatterissa Deep Blue Sea (1999). Kesken leffan tarrasin sitä jalasta kiinni jossain aika jännässä kohdassa saaden tämän kiljumaan ja hyppäämään penkistä ihan kunnolla. En ehkä odottanut säikäytyksen toimivan ihan noin hyvin ja sen jälkeen onkin tullut jätettyä kaverit rauhaan leffateatterissa.
20. Elin lapsuuden ja nuoruuden pienellä paikkakunnalla, jossa oli vain yksi elokuvateatteri ja siellä vain yksi sali. Ihan joka ikisellä kerralla leffa katkesi ainakin yhden kerran - joko lyhyeksi tai vähän pidemmäksikin aikaa. Aina.
Movie Mondayn haaste tällä viikolla oli kertoa näyttelijästä, josta ei aluksi pitänyt, mutta nykyään tämä kuuluu omiin suosikkeihin. Tuskin yllättää ketään, että tämä on jälleen vaikea kysymys minulle. Jos olen kokenut jonkun näyttelijän ärsyttäväksi, niin ei siitä tunteesta ihan helposti pääse eroon. Moni näyttelijä on kyllä yllättänyt positiivisesti, mutta niihin on suhtautunutkin aika neutraalisti odottaen sitä jotain taidonnäytettä. Joten huijaan taas vähän ja valitsen näyttelijän, joka ei vieläkään ole suosikkejani. En ole koskaan pitänyt tästä näyttelijästä, mutta tyyppi oli kuitenkin ihan kiva yhdessä leffassa!
Richard Gere on aina ärsyttänyt. En osaa edes tarkalleen määritellä mikä siinä on, mutta Gere on jollain tapaa jokaisessa roolissa täysin samanlainen ärsyttävä tyyppi. Romanttisten komedioiden harmaahapsi rikas naistenmies, joka hurmaa kaikki ja hymyilee valloittavasti (köh). Ensimmäinen näkemäni leffa tältä on varmaankin Pretty Woman, joka on ihan ok leffa, mutta Gere on siinä erityisen rasittava. Tarkoituksella on vähän tullut välteltyä tämän leffoja sen ärsyttävyyden vuoksi. Yksi suoritus Gereltä kuitenkin löytyy, joka ei ärsytä niin paljon - kuten kuvastakin voidaan päätellä - tämän rooli elokuvassa Hachiko. Gere oli siinä vain suosiolla tavallinen vanhempi mies, jolla on koira, josta tämä aidosti tykkää. Ei mitään sen ihmeellisempää, tavallinen sympaattinen vanhempi mies. Vaikka leffa ei nyt ehkä mitään hirmuista roolisuoritusta vaatinut, niin osoitti se kuitenkin, että Richard Gere pystyy myös vähän erilaiseen esitykseen.
En siis vieläkään erityisesti pidä Gerestä näyttelijänä (tai varsinkaan tämän joistain roolihahmoista), mutta nyt ehkä uskallan paremmin kokeilla katsoa miehen leffoja ilman ihan hirveitä ennakkoluuloja.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvien joukosta löytyi serbialainen Tilva Roš (2010). Juuri lukion päättäneet kaverukset Toda ja Stefan ovat erittäin kiinnostuneita kaikenlaisista stunttitempuista ja kuvaavat videolle tekemiään juttuja. On viimeinen kesä yhdessä ennen kun Stefan lähtee muualle opiskelemaan ja asiat tulevat muutenkin muuttumaan. Poikien yhteinen kaveri, tyttö nimeltään Dunja, sekoittaa kuitenkin kaverusten välejä ja stuntit muuttuvat tämä vaikutuksesta entistä isommiksi.
Tilva Ros perustuu osittain todellisuuteen. Sen pääosissa olevat Marko Todorovic ja Stefan Djordjevic ovat julkaisseet muutamia vuosia sitten Jackass-tyylisen videon Crap - Pain is Empty, jossa nuoret itse tekevät stunttitemppuja. Nämä samat tyypit esiintyvät myös Tilva Ros:issa omilla nimillään ja leffassa myös näytetään pätkiä tuosta vanhasta videosta. Tilva Ros on siitä erilainen elokuva, ettei siinä ole selkeää tarinaa, ei oikeastaan varsinaista alkua tai loppua, eikä mitään suuria käännekohtia. Tilva Ros puolitoistatuntinen rento kuvaus stunttitempuista kiinnostuneiden serbialaisten nuorten elämästä yhden kesän aikana. Vaikka leffa sijoittuukin Serbiaan, voisivat nämä hyvin olla tavallisia suomalaisia nuoria. Elokuvan tyyli toi mieleeni yhden vanhan R&A-suosikkini, Kids (1995), mutta ihan niin selkeää tarinaa Tilva Ros:ista ei kuitenkaan löydy. Johtuen mahdollisesti omista elokuvatottumuksistani odotin koko ajan leffalle niitä suuria käänteitä, jollekin täytyy käydä kohta todella huonosti! En tosin tuntenut ennen katsomista tarkemmin leffan taustoja tai tiennyt edes sitä, että pojat esittivät itse itseään. Pidin kuitenkin leffasta paljon, Tilva Ros on hyvin todentuntuinen nuorisokuvaus.
Dead Set (2008) on viisiosainen minisarja, joka sijoittuu brittien fiktiiviseen Big Brother -taloon. On häätöäänestyspäivä ja Big Brother -talon edustalla parveilee niin sarjan faneja kuin kuvausporukkaa ja tietysti itse Davina McCall. Davina on juuri vastaanottamassa talosta häädetyn asukkaan, kun yllättäen yleisön joukossa parveileekin riehuvia zombeja! Nämä zombit eivät vain laahusta perässä, ne juoksevat niin kovaa kun pääsevät. BB-asukkaat ovat taloa ympäröivien aitojen sisällä turvassa, mutta myös autuaan tietämättöminä ulkomaailman tilanteesta. Ihmetystä asukkaissa kuitenkin herättää se, ettei taloon enää tule kuulutuksia, eikä kameratkaan enää seuraa asukkaiden liikkeitä.
Alkuun on ehkä hyvä myöntää että kyllä, seuraan Big Brotheria. Alunperin juuri tätä Britti-BB:tä ja myöhemmin olen toki katsonut Suomen kaudet. Jo ajatuksena Dead Setin asetelma on kiehtova, Big Brotherin ohjailemat asukkaat tiukasti eristettynä neljän seinän sisällä ja täysin tietämättöminä ulkomaailman tapahtumista, jossa zombit napostelevat ihmisiä. Hyvän idean lisäksi myös Dead Setin toteutus on mielestäni erittäin onnistunut. Pienestä budjetista huolimatta zombit ovat tyylikkään näköisiä ja muutenkin tässä on tv-sarjaksi harvinaisen laadukasta jälkeä. Aitouden tunnetta sarjaan tuo oikean BB-äänen tekemät talon kuulutukset ja show:n oikea juontaja Davina, joka näyttäytyy sarjassa niin elävänä kuin vähän kuolleempanakin. Lisäksi Big Brother -talo näyttää aidolta ja sen tarjoamia ominaisuuksia myös hyödynnettään paljon: yksisuuntaisia peilejä, kuulutusmahdollisuuksia, kameraseurantaa kaikkialle, erillisiä lukittavia ovia jne. Dead Set tarjoilee hyvää mustaa huumoria ja paljon huumoria Big Brotheria kohtaan, joka ei välttämättä täysin avaudu BB:tä seuraamattomille. Suosittelenkin tätä minisarjaa erityisesti niille, jotka pitävät zombijuttujen lisäksi Big Brother -formaattia edes vähän kiinnostavana. Suomessa minisarjaa ei ole vielä esitetty.
Movie Mondayn haaste tällä viikolla oli kertoa elokuva, joka on muuttanut jotenkin ajatus- tai toimintatapojani. Tämä taitaakin olla vaikein haaste tähän mennessä. Olen miettinyt tähän vastausta monta päivää, mutta sellaista elokuvaa ei vain tunnu löytyvän. Eihän minulla ole edes mitään ihmeellisiä aatteita: syön yhä lihaa, käyn yhä pikaruokapaikoissa jne. Yritin lähestyä haastetta myös kevyemmältä kannalta, mutta en myöskään ole lakannut käymästä suihkussa suihkuverho suljettuna Psykon takia (kuten eräs tuttuni). En löydä mitään tiettyä elokuvaa vastaukseksi, keksin tähän lähinnä vain jotain yleistä; elokuvat ovat laajentaneet näkemyksiäni monista asioista. Siitä millaista elämä voi olla jossain ihan toisessa ympäristössä, siitä miten erilaisia ihmiset voivat olla ja miten kaikki ei ole niin kuin itse ympärillään näkee. Vaikka suuri osa leffoista on fiktiivisiä, pääsee elokuvien kautta näkemään kuitenkin ihan uudella tavalla eri puolella maailmaa elävien sairaiden, köyhien, rikkaiden, murhaajien, mielisairaiden, tavisten elämää. Elokuvien takia en ehkä ajattele joistain asioista niin mustavalkoisesti kuin nuorempana ja en järkyty helposti oikeastaan yhtään mistään.
Viikolla paljastettiin tulevan Oscar-gaalan juontaja, joka on siis varmasti kaikille tuttu koomikko, Eddie Murphy. Jälleen kerran juontajavalinta herättää itsessäni ristiriitaisia tunteita oikeastaan sen takia, että Murphy on viime vuosina ollut julkisuudessa lähinnä yksityiselämäänsä liittyvien negatiivisten juttujen vuoksi. Mielestäni Oscar-juontajan pitää olla pidetty tyyppi, sellainen joka herättää niin niissä yleisössä istuvissa elokuvantekijöissä kuin kotikatsomoissa positiivisia tunteita. Toisaalta taas, Oscareiden juontajaksi sopii parhaiten juuri taitavat koomikot, jota Murphy todellakin on. Tyypiltä on viime vuosina tullut vähän heikkoja leffoja, mutta kyllä Murphyn parhaat komediat 80- ja 90-luvuilta on vaan yhä hauskoja. Kuten myös tämän vanhat stand upit. Mielenkiinnolla odotan Oscareita, toivottavasti saadaan taas hyvä show! Viime vuodesta ei ainakaan ole rima korkealla...
Vielä hetki saadaan kuitenkin odotella itse pystien jakoa, sehän on siis 26.2.2012.
edit: Eddie Murphy on jättäytynyt pois juontajan paikalta ja tilalle astuu itse Billy Crystal! Crystal juontaa jo yhdeksättä kertaa, mutta viimeksi saimme ihastella miestä Oscar-juontajana vuonna 2004. Nyt odotan vielä vähän enemmän innolla helmikuuta!
Movie Mondayn haaste tällä viikolla oli esitellä elokuva, josta pitää siitä huolimatta, että se on yleisesti haukuttu. Aluksi haaste tuntui helpolta, pidän esimerkiksi oikeastaan kaikista kauhuleffoista, vaikka ne olisi kuinka huonoja. (Mieleen tulee vain yksi poikkeus, Dungeon Girl.) Pohdintojen jälkeen en kuitenkaan keksinyt yhtään esimerkkiä! Niin monet vanhat kauhuleffat on jo sellaisessa kulttimaineessa, että niistä on tullut enemmän pidettyjä vuosien varrella. Harkitsin tähän pitkään kauhun ulkopuolelta Kevin Smithin, aikoinaan paljon haukkuja saanutta, Mallratsia (1995), mutta tuokin komeilee nyt imdb:ssä jopa yli seitsemällä pisteellä! Ylianalysoinniksi meinaa mennä tämä(kin) haaste, onko se nyt sitten tarpeeksi haukuttu ja onko se nyt sitten mielestäni tarpeeksi hyvä.
Äh, valintani on joka tapauksessa Piranha (2010). Silloin kun kävin katsomassa sen, pidin leffaa kaikin puolin viihdyttävänä kauhukomediana (juttu täällä), vaikka tämä ei tunnu olevan millään tavalla yleinen mielipide. Mitä siitä, itse tykkään siitä kaikessa hölmöydessään!
Larry Crowne - uusi mahdollisuus (2011) on Tom Hanksin ohjaama romanttinen komedia, jota mies itse tähdittääkin Julia Robertsin kanssa. Larry (Hanks) saa yllättäen potkut työstään jättimarketin työntekijänä koulutuksen puutteen vuoksi. Kohtaloonsa pettyneenä mies lähtee takaisin koulun penkille ja päätyy kauniin professorin (Roberts) puhekurssille. Professorin elämä ei sekään ole kovin hohdokasta ja tämä kääntyykin kotiin päästyään mielummin kylmän drinkin kuin laiskasti kotona työskentelevän aviomiehensä puoleen. Katkeroituneen professorin lisäksi Larry tapaa mm. nuoren motoristitytön (Gugu Mbatha-Raw), joka kutsuu Larryn ajelulle jenginsä kanssa ja muutenkin viihtyy yllättävän hyvin tämän seurassa saaden niin professorin kuin oman poikaystävänsä ihmettelemään parivaljakon suhdetta.
Larry Crowne oli leffavalinnakseni aika erikoinen, sillä en osaa ihan hirveästi arvostaa näitä romanttisia komedioita. Kiinnosti kuitenkin nähdä pitkästä aikaa Tom Hanksia kankaalla ja haluttiin leffaseuran kanssa valita jotain kevyttä katseltavaa pitkän päivän päätteeksi. Tiesin siis jo valmiiksi, että tämä nyt ei tule olemaan ihan juttuni. Siitäkin huolimatta onnistuin pettymään, tämä ei vaan ollut millään asteella leffa itseäni varten. Sen vitsit olivat niin typeriä, että päähän sattui. Sen juoni oli niin ennalta-arvattava, että päähän sattui. Lähes kaikki hahmot olivat typerästi kirjoitettuja, eikä oikein mikään toiminut. Näyttelijät olivat ihan hyviä, mutta ne hahmot typeriä. Loppu oli juuri sellainen kuin saattoi odottaa, lässyn lässyn. Suurimman toivoni pistin Tom Hanksille, mutta sekään ei päässyt loistamaan millään tavalla, vaan tämän roolisuoritus oli tylsän tasainen. Larry Crowne oli täysin yllätyksetön elokuva.
En kuitenkaan itse tykkää lukea kauhuelokuvien arvosteluja sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät erityisesti osaa arvostaa kauhua noin yleisestikään ottaen. Näitä näkee joissakin lehdissä ja kauhun osuessa kohdalle tuntuu se arvosteluasteikko loppuvan viimeistään kahteen tähteen. Siksi pyrin aina arviomaan elokuvia omassa genressään ja samoin pyrin näiden omien henkilökohtaisten tunnelmieni lisäksi ottamaan huomioon yleisen mielipiteen. Tiedostaen oman asenteeni romkomeihin, tajusin sen, että vaikka itselleni olikin tuskallista katsoa näitä Larry Crownen hehheh-vitsejä, tuntui suurin osa tuosta täydestä leffasalista ymmärtävän vitsien päälle. Salissa nauroi iso osa katsojista ihan katketaakseen lukuisia kertoja! Ne, jotka pitävät kevyistä romanttisista komedioista luultavasti viihtyvät myös tämän pätkän parissa. Ehkä se tarinoiden ennalta-arvattavuus on jollain tavalla juuri sitä romanttisten komedioiden taikaa, joka vetoaa tiettyihin katsojiin. Niille, joille genre ei oikein muutenkaan uppoa, en erityisemmin suosittele Larry Crownea, sillä tällä ei vaan ole mitään uutta annettavaa - eikä tämä tunnu erottuvan vastaavanlaisten elokuvien joukosta millään tavalla.
