Jan 20, 2012

100 Movie Facts About Me - Part VIII

Ihan ensimmäisessä osassa paljastelin varhaislapsuuden suosikkeja, nyt mennään muutama vuosi eteenpäin (suosikkeja ala-asteella).


Osa 8

36. Lapsuuden lempileffojani olivat mm. Beetlejuice ja Saksikäsi Edward, mutta tajusin vasta joskus teininä yhdistää ne samaan ohjaajaan: Tim Burtoniin.

37. Empire Records, The Craft ja Rakkautta ennen aamua nousivat keskenään melko samaan aikaan lempileffojeni joukkoon ja siellä ne muuten yhä kiikkuvat.

38. Vanhempani tosin kielsivät minua katselemasta The Craftia, koska se oli niin pelottava. Todellisuudessahan olin jo katsellut paljon rankempaakin settiä omasta televisiostani, kauhuleffat astuivat siis kuvioihin jo aika nuorena. Näin mm. Manaajan ensimmäistä kertaa joskus tosi nuorena ja tykkäsin katsella sitä erityisesti ollessani sairaana!

39. Leonardo DiCaprio oli lempinäyttelijäni Romeo + Julian jälkeen. Nähtyäni Titanicin ja sen jälkeisen Leo-hypetyksen, en enää pitänyt tyypistä.

40. Sairaan kaunis maailma oli yhdessä vaiheessa parasta mitä tiesin ja oli siistiä päästä katsomaan se leffateatteriin, vaikka ikärajana oli 14. Pidin kirjaa siitä, kuinka usein katsoin leffaa ja aika monta kymmentä katselukertaa sille kertyikin, kunnes lakkasin kirjaamasta niitä ylös.


Osa 7 täällä

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...