Oct 9, 2012

Movie Monday #63 - Sekaannus?

Tällä viikolla Movie Monday kyselee näyttelijöitä, jotka ovat joskus sekoittuneet omassa mielessä toisiinsa. Olen ainakin muutamat kerrat sekoittanut seuraavat harmaahapset, vaikka tiedän näiden olevan ihan eri ikäluokkaakin. Silmiini näissä vaan on jotain hyvin samaa ja toisinaan joutuu  miettimään hetkisen, että kumpi näistä nyt onkaan ruudulla. Kyseiset herrat ovat Malcolm McDowell ja Ray Walston


Yksi hyvin hämmentävä tapaus oli se, kun muutamia vuosia sitten tajusin, että henkilö J. London onkin todellisuudessa kaksi ihmistä: identtiset kaksoset Jason London ja Jeremy London. Ei ole mitenkään ennen kuulumatonta sekoittaa kaksosia toisiinsa, mutta en tosiaan tiennyt edes siitä, että tyyppejä on olemassa kaksi. Miehet eivät juurikaan ole näytelleet missään kaksostelurooleissa, joten en ollut nähnyt heitä missään yhtä aikaa. Olen siis melkoisen monta vuotta sekoittanut nämä kaksi toisiinsa ja muodostanut heistä mielessäni yhden henkilön!


edit: Ai niin, mieleeni tuli vielä Ryan Gosling ja Jake Gyllenhaal, jotka sekoitin pitkään toisiinsa parin elokuvan takia. Kirjoitinkin siitä täällä.

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...