Dec 23, 2012

Rauhallista joulua ja aivan vitun railakasta uuttavuotta!

Viides jouluelokuva oli eilen tv:stä tullut Jalmari Helanderin Rare Exports (2010). Korvatunturilla työskentelevä kansainvälinen tutkimusryhmä aikoo ottaa selvää mikä salaisuus heidän kaivauksiensa kohteena olevan hautakummun sisällä piilee. Läheisen kylän poika Pietari (Onni Tommila) käy kaivauksilla kurkkimassa ja hänelle alkaa selvitä, että kaikki tämä liittyy jollakin tavoin joulupukkiin. Samoihin aikoihin kylän poroja löytyy kuolleena ja muutenkin tapahtuu outoja asioita. Jouluaattoa edeltävänä yönä kaikki lapset Pietaria lukuunottamatta ovat kadonneet ja hänen isänsä Raunon (Jorma Tommila) ansasta löytyykin parrakas mies. 


Kiirettä on pitänyt, mutta eilen ehdin sentään katselemaan tämän Rare Exportsin. Olen nähnyt leffan kerran aiemmin, pari vuotta sitten elokuvateatterissa ja kirjoitinkin siitä tuolloin tänne. Valitettavasti en vaan vieläkään ole katsonut niitä lyhytelokuvia, joihin tämä pitkä elokuva perustuu. Rare Exports on tosiaan aikuisille osoitettu joululeffa, siinä on paikoitellen aika pelottavakin tunnelma ja onhan se teemaltaankin sellainen, ettei sitä välttämättä perheen pienimmille kannattaisi näyttää. Pidän tästä leffasta paljon, se on näyttävän näköinen ja siinä on tosiaan hyvin onnistunut tunnelma. Leffan tarina on omaperäinen, suomalaista tarua nuuttipukista on hyödynnetty kekseliäästi. Elokuvassa on mustaa huumoria ja jännitystä sopivassa suhteessa ja taustalla on myös draamaa kahdestaan asuvien isän ja pojan välillä. Naisia leffassa ei muuten ole yhtäkään! Näyttelijät tuntuvat sopivilta rooleihinsa, Jorma Tommila sopii juron isän rooliin ja miehen oma poika Onni ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä oleva lapsinäyttelijä. Noin muuten maininnan ansaitsee myös kylän mies Aimo (Tommi Korpela), jonka kommentit naurattavat eniten. Rare Exports on hyvin onnistunut suomalainen kauhufantasia ja sellainen jouluelokuva, jota voi suositella niillekin, jotka eivät juurikaan niistä perinteisemmistä riemukkaista joululeffoista välitä.



Kuva: listal.com

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...