Apr 1, 2013

Digiboksin hankkiminen perjantai-iltana keskellä korpea on ihan helppoa.

Kolmas pääsiäisen kotimainen oli Dome Karukosken ohjaama Napapiirin sankarit (2010). Lapissa asuvan Jannen (Jussi Vatanen) on lähdettävä ajamaan yötä vasten hakemaan Rovaniemeltä digiboksia erolla uhkailevalle vaimolleen. Tämän kavereiksi lähtevät alakuloinen Kapu (Jasper Pääkkönen) ja keltaisen auton hölmö omistaja Tapio (Timo Lavikainen). Automatkasta tuleekin melko tapahtumarikas seikkailu kun auto alkaa reistailla ja rahatkin digiboksin hankintaan pitäisi vielä kerätä jollakin tapaa.


Olisin halunnut valita näihin pääsiäisen elokuviin monien eri vuosikymmenien kotimaisia, mutta toteutus ei sitten onnistunut ja päätin tällä kertaa katsella nyt sitten vain 2000-luvun elokuvia (eikä sekään mennyt ihan putkeen, sillä tämä olikin vuodelta 2010). Napapiirin sankarit olin nähnyt jo kerran aiemmin elokuvateatterissa ja tuolloin pidin sitä ihan hauskana leffana. Oli se ihan hauska tälläkin kertaa, mutta muistelin tämän olleen parempi. Viime kerrallakin minua ärsytti Jasper Pääkkönen vääntämässä pohjoisen murretta, se ei vain ollut ollenkaan uskottavan kuuloista kun noin muutoin tämän ääntämys oli hyvin stadilaisittain kunnes tuli taas sana, johon piti lisätä vähän h-kirjainta väliin. (En todellakaan tunne murteita hyvin, mutta jopa minun korvani erotti tämän ja ärsyyntyi.) Ainakin kertojaääneksi olisi siis voinut valita jonkun muun. Muutoin näyttelijävalinnat elokuvassa olivat oikein kohdillaan, Lavikainen on aina hauskaa katseltavaa ja Vatanen sopi saamattoman miehen rooliinsa. Itsekin nuoruuteni pikkukaupungissa asuneena nämä kyllä tuntuivat myös valitettavan tutuilta ja aidoilta hahmoilta. Eniten tykkäsin kuitenkin sivuroolissa olleesta Kari Ketosesta, jonka niljakkaasta hahmosta irtosi parhaat naurut. Juonellisesti tässä elokuvassa ei ole mitään kovin ihmeellistä ja elokuva on hyvin kevyttä katseltavaa. Koin tässä olevan jotain samankaltaista tunnelmaa kuin Pitkä kuuma kesässä, sellaista rentoa ja huoletonta menoa. Samoin mieleeni tulivat kevyet jenkkiteinikomediat, joissa on juonen sijaan tärkeämmässä osassa yleinen koheltaminen. Tapahtumaympäristö tässä toki oli hyvin erilainen ja Lapin öisiä maisemia olikin kiva katsella. Napapiirin sankarit on ihan viihdyttävä suomalainen komedia ja kuten sanoin, se on erittäin kevyttä katseltavaa.



Kuva: listal.com

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...